Roman Schatz pohtii Kuuloblogissa kuuloon liittyviä ilmiötä

Roman Schatz pohtii Kuuloblogissa kuuloon liittyviä ilmiötä

Osa 2: Totuuden hetki

Saavun sopivan harmaana suomalaisena aamuna sovittuun aikaan Herttoniemeen kuuloliikkeeseen. Ruotsista valmistunut audionomi eli kuuloon, sen vaikeuksiin ja hoitamiseen erikoistunut ihminen ottaa minut ystävällisesti vastaan ja selittää pohjaksi, ettei audiologiaa voi Suomessa vielä opiskella, tieteenhaara on täällä vielä lastenkengissä.

Tutkimus alkaa perinteisesti siten, että audionomi katsoo pikkulampulla korvakäytäviini. Muistan lukeneeni, että suurimmalla osalla aikuisista on korvakäytävät täynnä vaikkua ja että Japanissa on peräti olemassa korvastudioita, joissa ammattilaiset putsaavat asiakkaiden korvia. Mutta ei huolta, minun korvat käytävineen ovat kuulemma puhtaat. Tämä alkaa hyvin…

Sitten minun pitää istahtaa pieneen, harmaalla vaahtomuovilla äänieristettyyn koppiin ja laittaa päähäni laadukkaat korvakuulokkeet. Tunne on hyvin tuttu, olen vakuuttavalla, saksalaisella miesäänelläni tehnyt satoja äänityksiä eri pikkustudioissa, oppikirjaäänitteitä, radiomainoksia ja teollisuusvideoita.

Mutta nyt ei olekaan kysymys äänestäni, vaan korvistani. Oikeassa kädessäni on pikku nappula, jota minun pitää painaa aina, kun kuulen jotakin. Alussa se onkin helppoa, vasempaan ja oikeaan korvaan kuuluu vuoron perään selkeitä sinusääniä. Mutta hyvin nopeasti nuo äänet nousevat ja karkaavat sellaisiin korkeuksiin, että minun pitää ruveta arvailemaan, kuuluuko jotain vai ei. Jo muutaman piippauksen jälkeen painan nappulaa aina silloin, kun luulen kuulevani jotakin.

Testi kestää vain muutaman minuutin, ja lopuksi tuntuu siltä, että kuulin ehkä noin puolet äänistä ja että noin puolet arvasin. Tästä saattaa tulla aika noloa…

Samalla kun tulen ulos kopista, printteri tulostaa testini tulokset, kansantajuisesti taulukkona. Juomme audionomin kanssa kupin kahvia ja käymme ne läpi.

Vain ikä painaa

Sekä vasen että oikea korvani ei enää kuule kovin hyvin korkeita taajuuksia. Noin kuuden kilohertsin kohdalla on pudotus, mutta lasku on symmetrinen, siis sama kummassakin korvassa. Se johtuu iästä ja on täysin normaalia, vakuuttelee audionomi. Mitään varsinaisia kuoppia tai muita ikäviä yllätyksiä kuulostani ei löytynyt, vain tavallista ikääntymisen tuomaa rappeutumista, ei muuta.

Hohhojah! En siis onnistunutkaan tuhoamaan korviani nuorena diskoissa, Punk-konserteissa ja Reggae-festivaaleilla, hienoa!! Ja ainakin kuuloni perusteella voin jatkaa sähköisen median pellenä vielä pitkään! En tarvitse kuulokojeita, nyt se on minulla mustana valkoisella! Toki kuuloni pitäisi kuitenkin parantua aika lailla sellaisia käyttäessä, ja sehän pian nähdään. Tai kuullaan.

Kuulokojeet linkataan datajohdolla tietokoneeseen, ja ne ohjelmoidaan yksilöllisesti äsken tehdyn kuuloprofiilini mukaan. En tiennytkään, että kuulokojeet räätälöidään käyttäjän korville – niitä on siis turha varastaa, ne toimivat kunnolla vain omistajalleen. Ja hyvä näin, sillä minä saan testata uusinta ja parasta mallia – kahden kuulokojeen hinta on suurin piirtein sama kuin hyväkuntoisen käytetyn Harley-Davidsonin.

Audionomi antaa minulle vielä kourallisen pikkuparistoja mukaan sekä käyttöohjeet. Näytänkö minä muka mieheltä, joka lukee käyttöohjeita? Rupean kuitenkin miettimään, kun hän kysyy minulta, onko minulla iPhone. Jos olisi, voisin välittömästi yhdistää kuulokojeeni siihen.

Niinpä tietysti. Tätäkään en ajatellut: Kuulokojeessa on sekä äärimmäisen herkkä mikrofoni että todella laadukas äänentoisto, niitä voi käyttää myös korvalappustereoina sekä puhelimen Handsfree-laitteena.

Ylös, ulos ja lenkille

Koko operaatio kestää alle tunnin testeineen ja laitteiden sovittamisineen. Kiitän ja kumarran ja laitan upouudet kuulokojeeni taskuun.

Vasta raitiovaunussa kotimatkalla otan ne esiin. Haluan heti kättelyssä kokeilla, miten kanssaihmiset reagoivat, kun televisiosta ja muusta mediasta tuttu henkilö laittaa korviinsa kuulolaitteita.

Tottumaton kun vielä olen minulla menee värikoodista huolimatta vasen ja oikea puoli sekaisin ja kestää aikaansa, kunnes saan mutkikkaan toimenpidesarjan jälkeen kojeet paikoilleen.

Kanssamatkustajani eivät ole huomaavinaankaan mitään koko jutusta. Varsinkin se keski-ikäinen mies, joka istuu vieressäni, katsoo niin korostuneen ei-kiinnostuneesti eteensä, että hän varmasti teeskentelee.

Vai luulevatko kaikki, että minulla on langattomat korvalappustereot? Yritän vertailla ympäröivän maailman äänipitoisuutta siihen mitä se oli äsken ilman laitteita: Tässä ympäristössä on vaikeaa sanoa mitään. Ratikka kuulostaa ratikalta, mutta ehkä tavallista enemmän. Ja purukumi täytyy ottaa pois suusta, koska oma maiskutus alkaa hävettää.

Hupsista! Huomaan, että unohdin tässä teknologiainnostuksessani leimata matkakorttiani. Hoidan asian heti, koska olisi niin noloa jäädä julkimona kiinni pummilla ajamisesta…

Ja tällä sekunnin murto-osalla tajuan, että olen ensimmäistä kertaa unohtanut kuulokojeet korvissani. Ei tässä mennyt edes viittä minuuttia. Niin huomaamattomia laitteet ovat, paljon nopeammin ne unohtuvat kuin silmälasit…

Kirjoittaja

Roman Schatz

Vieraileva tähti

Roman Schatz on yli 25 vuotta Suomessa asunut saksalaissyntyinen media-alan sekatyöläinen. Hän on paitsi kirjailija, kolumnisti, toimittaja ja kielenkääntäjä myös kokenut ja ahkera seminaaripuhuja ja kouluttaja.

Jotain ennen kuulumatonta!

Jotain ennen kuulumatonta!

Kuulokoje tuo todennäköisesti mieleen jotain beigeä, sukkahousun väristä, vinkuvaa mötikkää vaarin korvan takana. Niille, jotka ovat käyttäneet kuulokojeita jo pitkään, mieleen voi tulla ehkä tietty epämukavuus, halu sulkea laitteet aika ajoin tai jättää ne kokonaan käyttämättä. Ja onhan se tosiaan osalle käyttäjistä näin jo pitkään ollut.

Vaan ei enää! Olemme astuneet uuteen aikaan myös kuulokojeiden saralla.

Tämä on hyvä juttu monella tapaa, eikä vähiten siksi, että kuulon heikkeneminen on usein erittäin arkaluontoinen asia, eikä epämiellyttäväksi koettu kuulokoje paranna asiaa yhtään. Osa meistä voi haluta kieltää koko asian tai jopa teeskennellä, että kaikki sujuu normaalisti. Eikä lähipiirikään aina huomaa, sillä olemme tottuneet hiljaisiin, jäyhiin suomalaisiin ihmisiin, jotka eivät paljoa puhua pukahda. Eivät tosiaan puhu, kun eivät edes kuule, että nyt olisi aika puhua.

Kuuleminen on kognitiivinen prosessi, joka tapahtuu aivoissa. Kun kuulomme alenee, aivot eivät enää saa käyttöönsä kaikkia tarvitsemiaan yksityiskohtia ja joutuvat työskentelemään rankemmin tulkitakseen ääniä. Tämä kuormittaa aivojamme enemmän, jolloin voimia muulle toiminnalle jää vähemmän.

Perinteisesti kuuloa on lähdetty korjaamaan kojeilla, jotka vahvistavat vain edestä kuuluvat äänet ja vaimentavat muista suunnista tulevat äänet meluna. Vaikka tämä voisi tuntua hyvältä ajatukselta esimerkiksi avokonttorissa työskentelevälle, on silti miellyttävämpää kuulla kaikki tarpeellinen ympärillään. Ajatellaan ihan vaikka ryhmäkeskusteluja tai tilaisuuksia, joissa puheenvuoron käyttäjä voi istua takanasi. On hankala kääntyä omassa tuolissaan kokonaan ympäri kuullakseen puhujaa oikeassa kulmassa kuulokojeisiinsa nähden.

Taannoin kyyditsin iäkästä pariskuntaa. Takapenkillä istuva vaimo hoki koko matkan ajan etupenkillä istuvalle miehelleen, että etkö sinä kuule ja etupenkillä istuva mies takapenkillä istuvalle vaimolleen, että mitä, täh, sanoitko sinä jotain? Kääntyminen ympäri takapenkkiin päin oli miehelle autossa täysin mahdotonta.

Näistä ja muista vastaavista tilanteista pääsemme nyt onneksi eroon. Olemme nimittäin tuoneet markkinoille ihan uudenlaisen kuulokojeen, Opn nimeltään, jonka äänimaailmaan mahtuu ensimmäistä kertaa useita puhujia ja äänilähteitä yhtä aikaa. Kuuleminen helpottuu ja voimia säästyy kaikkeen muuhun, mitä haluamme tehdä ja muistaa.

Uuden kuulokojeemme avulla voit kohdistaa huomiosi todellakin haluamiisi ääniin…. mikä upea mahdollisuus! Sinä päätät, mitä tahdot ja haluat kuunnella, ei kuulokojeesi sinun puolestasi. Olemme tyytyväisiä ja ylpeitä uuteen teknologiaan, joka mahdollistaa jotain aivan mullistavaa kuulemisen saralla.

Uudesta kuulokojeestamme Oticon Opn™:stä riittää juttua vielä moneksi tämän syksyn aikana, joten pysyttele kuulolla – kirjaimellisesti!

Roman Schatz aloittaa bloggaajanamme

Roman Schatz aloittaa bloggaajanamme

Osa 1: Hyvin kuuluu, muttei oikein näy

Kuulen kaiken kaupunkimetelin yli läheisen puiston lintujen visertävän. On poikkeavan kaunis syyspäivä. Seison Mannerheimintiellä ja odotan raitiovaunua. Kaupungin äänet tuntuvat aivan uudenlaisilta. En muista, milloin viimeksi nautin niin rikkaasta äänimaailmasta: Mies vieressäni pudottaa tulitikun maahan, ja kuulen ihan oikeasti, miten se osuu asfalttiin. Kuulen ennenkuulumattoman kirkkaasti sporan kiskojen laulua, sitä stadin erehtymätöntä tunnussäveltä.

Sitten raitiovaunu tulee vinkuen kulman takaa ja lähestyy pysäkkiä. Ja minä tunnen itseni todella tyhmäksi: Minulla on korvissa upouudet, hyperdigitaaliset  kuulokojeet, mutta silmälasit unohdin turhamaisuudessani taas kotiin. En pysty kuin vasta viidenkymmenen metrin etäisyydeltä tunnistamaan saapuvan ratikan numeron.

Nyt hävettää. Onko mitään järkeä yrittää pärjätä ulkonäön vuoksi ilman rillejä niin pitkään kuin mahdollista? Jotkut ihmisethän keräävät silmälaseja, ostavat jopa ikkunalaseilla varustettuja design-laseja. Minulla on ollut silmälaseja jo monta vuotta, kirjoituspöydän laatikossa. Mitä jos vain antaisin periksi ja alkaisin käyttää niitä? Kuinka vanhalta näyttäisin?

Yhtaikaa kuuloaistini on todella yliterävä ja sihtini herttaisen sumea. Kontrasti korostuu ja tuntuu suorastaan surrealistiselta: aistit ovat täysin epätasapainossa. Kuulolaitteita en todistetusti tarvitse, silti minulla on niitä korvissa. Silmälaseja todistetusti tarvitsen, mutta silti en käytä. Siksi tunnen itseni tyhmäksi.

Mutta aloitetaanpa alusta:

Minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin, osallistuisinko nettikampanjaan, jolla vähennettäisiin kuulokojeisiin ja niiden käyttöön liittyvää häpeää. Ensimmäinen ajatukseni oli: ’Mitä? Kuulokojeita? Olen vasta viisikymmentäkuusivuotias! Mitäköhän seuraavaksi, aikuisvaippoja, sydäntahdistimia, rollaattoreita? Miksen saa mainostaa urheiluautoja, partavesiä tai rannekelloja?’

Mutta toisaalta – olenhan minä niin kutsutun urani aikana tehnyt mitä kirjavimpia töitä ja mainostanut vähän kaikkea paitsi urheiluautoja, partavesiä ja rannekelloja. Joskus viisikymppisenä tuli jopa kirjoitettua lääketehtaan tilauksesta blogisarja keski-ikäisten miesten seksuaaliterveydestä. Joten miksei nyt kuulokojeita? Eihän niissä ole mitään häpeämistä. Ei ainakaan pitäisi olla.

Minulle luvattiin ilmainen kuulontutkimus ja kojeet kokeiltaviksi. No mikä ettei, jopa paristot saisin vielä kaupan päälle.

Mitä jos ei kuulu?

Ensin en ajatellut koko asiaa, mutta sitten kun kuulontutkimuspäivä lähestyi, alkoi alitajunnassa kummasti hermostuttaa. En koskaan miettinyt kuuloaistiani sen kummemmin, aina se on toiminut riittävän hyvin.

Pystynhän minä vielä puhumaan puhelimessa, jopa useilla kielillä, paitsi tietenkin jos taustamelu on liian kova tai jos on liian monta ääntä yhtaikaa. Ja pystynhän minä vielä keskittymään keskusteluun, paitsi jos osallistuvia ihmisiä on liikaa…

Kuulontutkimukseen meneminen jännittää vähän samanlaisella tavalla kuin lääkärissä käynti tai kun pitää jostain syystä käydä poliisitalossa. Kuulenko minä oikeasti hyvin? Vai kuvittelenko vain? Kuvittelenhan ilmeisesti myös näkeväni riittävän hyvin, ilman silmälaseja, vaikkei se ihan pidä paikkaansa. Kompensoinkohan kuuloaistinkin vajaatoimintaa omalla sumealla logiikallani? Kusetankohan itseäni?

Mitä jos kuuloni onkin nuorena pahasti vaurioitunut jossain diskossa, festivaaleilla tai ilotulituksessa? Mitä jos testissä selviää että olenkin puolikuuro? Elätän itseni muun muassa radiotoimittajana, joten kuulo on minulle keskeisen tärkeä. Mitä jos testitulos on hälyttävän huono? Saako Yleisradio tietää? Pystynkö salaamaan tulokset?

Yhtäkkiä tajuan, kuinka riippuvainen olen kuuloaististani: Juonnan ohjelmia ja tilaisuuksia, haastattelen ihmisiä eri kielillä, tulkkaan, pidän puheita, ja harrastukseni on musiikki, soitan kitaraa, laulan, joskus sävellän…

Jos minä en kuulisi mitään, minusta ei enää kuuluisi mitään eikä minulle enää kuuluisi mitään.

Kyllä minä nyt siihen kuulontutkimukseen menen. Ja rupean käyttämään niitä perhanan silmälasejani.

Kirjoittaja

Roman Schatz

Vieraileva tähti

Roman Schatz on yli 25 vuotta Suomessa asunut saksalaissyntyinen media-alan sekatyöläinen. Hän on paitsi kirjailija, kolumnisti, toimittaja ja kielenkääntäjä myös kokenut ja ahkera seminaaripuhuja ja kouluttaja.

”Eihän sitä kaikkea tarvitse kuulla” – vai tarvitseeko sittenkin

”Eihän sitä kaikkea tarvitse kuulla” – vai tarvitseeko sittenkin

Eihän sitä kaikkea tarvitse kuullakaan – vai tarvitseeko sittenkin?

Hiljaisuuden sanotaan hoitavan sielua. Hiljaisuudelle järjestetään retriittejä, joilla yritetään päästä eroon kiireisestä arjesta ja informaatiotulvasta. Mutta entä kun hiljaisuus kehittyy hiljakseen, pala palalta ja vastoin omaa tahtoa, huomaamatta. Näin tapahtuu lähes meille kaikille ikääntyessämme ja joillekin jo aiemminkin.

Kuulitko heinäsirkkoja tänä kesänä? Entä pikkulinnut? Valittavatko läheisesi, että huudatat televisiota? Ovatko uutistenlukijat muuttuneet nuorison kaltaisiksi epäselvästi puhuviksi mumisijoiksi? Entä kesän perhejuhlat, jäivätkö parhaat kuulumiset kuulumatta?

Korva ja kuulomme ovat todella hienostunut järjestelmä – pitkälle vietyä inhimillistä luonnon omaa insinööritekniikkaa, mutta kuten kaikki järjestelmät, myös herkästi vahingoittuva ja harvoin sellaisenaan ikuinen.

Kuulomme toimii suurin piirtein näin: Ulkokorva eli korvanlehti ja korvakäytävä keräävät tulevat äänet ja korvakäytävässä ne vahvistuvat. Välikorva kuljettaa ääniaistimukset sisäkorvaan, missä äänet analysoidaan ja siirretään kuulohermon kuljetettavaksi aivojemme kuulokeskuksiin.

Sisäkorvan aistinsoluilla on tietty paikkaperiaate, tonotopia, jonka mukaan taajuustieto siirretään. Samainen paikkaperiaate toistuu kuulohermon eri osissa ja aivojen kuulokeskuksissa. Kun informaatio saavuttaa kuulokeskukset, muodostavat aivomme käsityksen kuulemastaan. Emme siis kuule korvilla vaan aivoilla.

Kuulosi on korvaamaton

Tyypillisin kuulon heikkeneminen on ikään liittyvää. Korkeiden taajuuksien kuuleminen heikkenee. Matalat taajuudet kuullaan usein vielä ihan normaalisti, mikä tuottaakin sitten ongelmia keskustelutilaisuuksissa, kun ympäristö on rauhaton tai meluinen. Hyvin kuuluvat matalat taajuudet peittävät alleen heikosti kuuluvat korkeat taajuudet eli juuri ne taajuudet, joilla tärkeää puheinformaatiota sijaitsee.

Joskus, tai siis aika usein, kuulon heikkeneminen ei tapahdu vain sisäkorvassa eli aistinsolujen harvenemisena ja kulumisena vaan kuulohermo alkaa rappeutua. Tähän on suuri riski varsinkin silloin, kun huonoa kuuloa ei ole korjattu kuulon apuvälineillä, eli yleensä kuulokojeilla, ajoissa. Aivojen kuulokeskuksemme laiskistuvat, unohtavat. Kuullaan että puhutaan, mutta ei saada selvää puheesta.

Kun tilanne on päässyt näin pitkälle, voimme parantaa kuulemista esim. kuulokojeilla, mutta puheen erottamista emme saa enää palautettua millään, vaan se jää aina epäselväksi, eritoten niissä hankalissa, rauhattomissa ja meluisissa ympäristöissä.

Aivosi on lihas – ryhdy jumppaamaan sitä!

Eli: Kuulitko heinäsirkkoja tänä kesänä? Entä pikkulinnut? Valittavatko läheisesi, että huudatat televisiota? Ovatko uutistenlukijat muuttuneet nuorison kaltaisiksi epäselvästi puhuviksi mumisijoiksi? Entä kesän perhejuhlat, jäivätkö parhaat kuulumiset kuulumatta?

Tuntuuko tutulta? Oletko huomannut itselläsi tai jollain muulla ongelmia kuulemisen kanssa? Silloin on aika tarttua toimeen ja hankkiutua kuntouttamaan kuuloa. Se on kuin jumppaa aivoille ja kuulokeskuksille aivoissamme ja sitä tehdään kuulokojeilla. Mutta ensin on tietenkin tutkittava kuulontutkimuksella, kuinka kuulet. Ja sehän kannattaa tietenkin tehdä Oticonilla… 🙂

Korvissa soi – ei kuitenkaan sulosointuja

Korvissa soi – ei kuitenkaan sulosointuja

Kuulokkeiden kautta kuunneltava musiikki on yleistynyt 1980-luvulta eteenpäin ja harva meistä on malttanut pitää volyymitason kuulonhuolto-ohjeiden mukaisilla tasoilla. On vain niin upeaa kuunnella musiikkia täysillä.

Seuraukset voivat kuitenkin olla kauaskantoisia.

Jonakin päivänä ihminen huomaa, että hänen korvissaan soi. Kuuluu jaksottaista tai jatkuvaa vinkumista, surinaa, huminaa, vihellystä tai kohinaa. Tätä kutsutaan tinnitukseksi. Suomessa ohimeneviä tinnituskohtauksia on kokenut puolet väestöstä, kroonisesta tinnituksesta kärsii jo noin puoli miljoonaa suomalaista.

Tinnitus voi syntyä varkain

Tinnituksen taustalla ei yleensä ole varsinaista sairautta, eikä sen syytä välttämättä saada lainkaan selville. Se voi liittyä kuulovaurioihin tai alkaa kovan äänen kuulemisen tai tapaturman jälkeen. Myös ikään liittyvä kuulon huonontuminen voi liittyä tinnitukseen, tai tietyt lääkkeet, stressi, niska- ja hartiaseudun lihaskireys ja tulehdukset. Syitä voi olla monia.

Kuulomme kannalta ikävä puoli on se, että kovat äänet eivät aina ole itsemme hallittavissa. Esimerkiksi Hamina Tattoo sotilasmusiikkitapahtumassa tykit räjähtävät yhtäkkiä. Viereisessä kahvipöydässä lapsi saattaa kiljaista korkealta ja kovaa ennalta varoittamatta. Palohälytin alkaa huutaa katossa, kun käräytät paahtoleivät keittiössä. Ääni on korvia huumaava. Ja vaurioita syntyy.

Tinnitus vaikuttaa tunteisiimme

Ihmiset suhtautuvat tinnitukseensa eri tavoin. Osa sopeutuu ääniin, toisille vinkumisesta tulee elämänlaatua heikentävä vaiva. Vaikutus voi myös voimistua ajan myötä ja muuttua aiempaa häiritsevämmäksi. Se, miten koet tinnituksen, voi vaikuttaa sinuun voimakkaasti tunnetasolla.

Tinnitusta ei pystytä parantamaan. Sen oireita voidaan kuitenkin onneksi lievittää tehokkaasti. Tinnitus esiintyy usein yhdessä kuulonaleneman kanssa. Arviolta 90 %:lla tinnituspotilaista on jonkinasteinen kuulonalenema. Tinnitus voi myös olla seurausta kuulonalenemasta. Tieto yllättää monet ihmiset.

Kuulokojeesta apua

Yksi selkeä apukeino tinnitukseen voi ollakin juuri kuulokoje. Mitä paremmin kuulet, sitä heikommin tinnitusäänet kuuluvat. Pienet muutokset voivat auttaa hallitsemaan tinnitusta ja elämään sen kanssa.

Kuulon merkitystä elämänlaatuumme voi olla vaikea ymmärtää ennen kuin kohtaa kuuloon liittyviä ongelmia. Meidän onnemme on, että ongelmia voidaan nykyisin vähentää tai poistaa tehokkaasti oikeilla menetelmillä. Kannustan kaikkia tinnituksesta kärsiviä ottamaan rohkeasti yhteyttä kuuloalan asiantuntijaan. Apukeinoja löytyy varmasti.