Kuulokkeiden kautta kuunneltava musiikki on yleistynyt 1980-luvulta eteenpäin ja harva meistä on malttanut pitää volyymitason kuulonhuolto-ohjeiden mukaisilla tasoilla. On vain niin upeaa kuunnella musiikkia täysillä.

Seuraukset voivat kuitenkin olla kauaskantoisia.

Jonakin päivänä ihminen huomaa, että hänen korvissaan soi. Kuuluu jaksottaista tai jatkuvaa vinkumista, surinaa, huminaa, vihellystä tai kohinaa. Tätä kutsutaan tinnitukseksi. Suomessa ohimeneviä tinnituskohtauksia on kokenut puolet väestöstä, kroonisesta tinnituksesta kärsii jo noin puoli miljoonaa suomalaista.

Tinnitus voi syntyä varkain

Tinnituksen taustalla ei yleensä ole varsinaista sairautta, eikä sen syytä välttämättä saada lainkaan selville. Se voi liittyä kuulovaurioihin tai alkaa kovan äänen kuulemisen tai tapaturman jälkeen. Myös ikään liittyvä kuulon huonontuminen voi liittyä tinnitukseen, tai tietyt lääkkeet, stressi, niska- ja hartiaseudun lihaskireys ja tulehdukset. Syitä voi olla monia.

Kuulomme kannalta ikävä puoli on se, että kovat äänet eivät aina ole itsemme hallittavissa. Esimerkiksi Hamina Tattoo sotilasmusiikkitapahtumassa tykit räjähtävät yhtäkkiä. Viereisessä kahvipöydässä lapsi saattaa kiljaista korkealta ja kovaa ennalta varoittamatta. Palohälytin alkaa huutaa katossa, kun käräytät paahtoleivät keittiössä. Ääni on korvia huumaava. Ja vaurioita syntyy.

Tinnitus vaikuttaa tunteisiimme

Ihmiset suhtautuvat tinnitukseensa eri tavoin. Osa sopeutuu ääniin, toisille vinkumisesta tulee elämänlaatua heikentävä vaiva. Vaikutus voi myös voimistua ajan myötä ja muuttua aiempaa häiritsevämmäksi. Se, miten koet tinnituksen, voi vaikuttaa sinuun voimakkaasti tunnetasolla.

Tinnitusta ei pystytä parantamaan. Sen oireita voidaan kuitenkin onneksi lievittää tehokkaasti. Tinnitus esiintyy usein yhdessä kuulonaleneman kanssa. Arviolta 90 %:lla tinnituspotilaista on jonkinasteinen kuulonalenema. Tinnitus voi myös olla seurausta kuulonalenemasta. Tieto yllättää monet ihmiset.

Kuulokojeesta apua

Yksi selkeä apukeino tinnitukseen voi ollakin juuri kuulokoje. Mitä paremmin kuulet, sitä heikommin tinnitusäänet kuuluvat. Pienet muutokset voivat auttaa hallitsemaan tinnitusta ja elämään sen kanssa.

Kuulon merkitystä elämänlaatuumme voi olla vaikea ymmärtää ennen kuin kohtaa kuuloon liittyviä ongelmia. Meidän onnemme on, että ongelmia voidaan nykyisin vähentää tai poistaa tehokkaasti oikeilla menetelmillä. Kannustan kaikkia tinnituksesta kärsiviä ottamaan rohkeasti yhteyttä kuuloalan asiantuntijaan. Apukeinoja löytyy varmasti.