”Eihän sitä kaikkea tarvitse kuulla” – vai tarvitseeko sittenkin

”Eihän sitä kaikkea tarvitse kuulla” – vai tarvitseeko sittenkin

Eihän sitä kaikkea tarvitse kuullakaan – vai tarvitseeko sittenkin?

Hiljaisuuden sanotaan hoitavan sielua. Hiljaisuudelle järjestetään retriittejä, joilla yritetään päästä eroon kiireisestä arjesta ja informaatiotulvasta. Mutta entä kun hiljaisuus kehittyy hiljakseen, pala palalta ja vastoin omaa tahtoa, huomaamatta. Näin tapahtuu lähes meille kaikille ikääntyessämme ja joillekin jo aiemminkin.

Kuulitko heinäsirkkoja tänä kesänä? Entä pikkulinnut? Valittavatko läheisesi, että huudatat televisiota? Ovatko uutistenlukijat muuttuneet nuorison kaltaisiksi epäselvästi puhuviksi mumisijoiksi? Entä kesän perhejuhlat, jäivätkö parhaat kuulumiset kuulumatta?

Korva ja kuulomme ovat todella hienostunut järjestelmä – pitkälle vietyä inhimillistä luonnon omaa insinööritekniikkaa, mutta kuten kaikki järjestelmät, myös herkästi vahingoittuva ja harvoin sellaisenaan ikuinen.

Kuulomme toimii suurin piirtein näin: Ulkokorva eli korvanlehti ja korvakäytävä keräävät tulevat äänet ja korvakäytävässä ne vahvistuvat. Välikorva kuljettaa ääniaistimukset sisäkorvaan, missä äänet analysoidaan ja siirretään kuulohermon kuljetettavaksi aivojemme kuulokeskuksiin.

Sisäkorvan aistinsoluilla on tietty paikkaperiaate, tonotopia, jonka mukaan taajuustieto siirretään. Samainen paikkaperiaate toistuu kuulohermon eri osissa ja aivojen kuulokeskuksissa. Kun informaatio saavuttaa kuulokeskukset, muodostavat aivomme käsityksen kuulemastaan. Emme siis kuule korvilla vaan aivoilla.

Kuulosi on korvaamaton

Tyypillisin kuulon heikkeneminen on ikään liittyvää. Korkeiden taajuuksien kuuleminen heikkenee. Matalat taajuudet kuullaan usein vielä ihan normaalisti, mikä tuottaakin sitten ongelmia keskustelutilaisuuksissa, kun ympäristö on rauhaton tai meluinen. Hyvin kuuluvat matalat taajuudet peittävät alleen heikosti kuuluvat korkeat taajuudet eli juuri ne taajuudet, joilla tärkeää puheinformaatiota sijaitsee.

Joskus, tai siis aika usein, kuulon heikkeneminen ei tapahdu vain sisäkorvassa eli aistinsolujen harvenemisena ja kulumisena vaan kuulohermo alkaa rappeutua. Tähän on suuri riski varsinkin silloin, kun huonoa kuuloa ei ole korjattu kuulon apuvälineillä, eli yleensä kuulokojeilla, ajoissa. Aivojen kuulokeskuksemme laiskistuvat, unohtavat. Kuullaan että puhutaan, mutta ei saada selvää puheesta.

Kun tilanne on päässyt näin pitkälle, voimme parantaa kuulemista esim. kuulokojeilla, mutta puheen erottamista emme saa enää palautettua millään, vaan se jää aina epäselväksi, eritoten niissä hankalissa, rauhattomissa ja meluisissa ympäristöissä.

Aivosi on lihas – ryhdy jumppaamaan sitä!

Eli: Kuulitko heinäsirkkoja tänä kesänä? Entä pikkulinnut? Valittavatko läheisesi, että huudatat televisiota? Ovatko uutistenlukijat muuttuneet nuorison kaltaisiksi epäselvästi puhuviksi mumisijoiksi? Entä kesän perhejuhlat, jäivätkö parhaat kuulumiset kuulumatta?

Tuntuuko tutulta? Oletko huomannut itselläsi tai jollain muulla ongelmia kuulemisen kanssa? Silloin on aika tarttua toimeen ja hankkiutua kuntouttamaan kuuloa. Se on kuin jumppaa aivoille ja kuulokeskuksille aivoissamme ja sitä tehdään kuulokojeilla. Mutta ensin on tietenkin tutkittava kuulontutkimuksella, kuinka kuulet. Ja sehän kannattaa tietenkin tehdä Oticonilla… 🙂